Lumpsahdin maailmaan Päijät-Hämeen keskussairaalassa 24.4.1980.  Esiintyjäksi olivat minua jo synnytyslaitoksella kutsuneet,
töyhtötukasta ja mahtavasta desibelimäärästäni johtuen.Jo piskuisena tytöntylleröisenä suhtauduin intohimoisesti esiintymiseen, tavalla jos
toisellakin. Lauloin, tanssin,eläydyin ja pakotin siskot, serkukset, ystävät, vanhemmat ja naapurustonki mukaan "spektaakkeleihini".

Hieman varttuneempi Petra soitteli viulua, lauloi kuoroissa, näytteli, luki ja kirjoitti värisevällä kaunolla ystäväkirjoihin toiveammatin
kohdalle "Tähti". Lotilan musiikkiluokilta ylä-asteelle Tiirismaalle ja lopulta Kannaksen ilmaisutaitopainoitteeseen lukioon. Villin
välivuoden jälkeen siirryin rakkaasta kotikaupungistani, Lahdesta, Mikkeliin lukemaan itseäni Kulttuurituottajaksi. Hieman venähtäneen
(ja myöskin villin) opiskelu-urakan jälkeen palasin takaisin Lahteen ja kokeilin taitojani Nuorisopalveluilla. Lapsukaisten kaitseminen sai
kuitenkin jäädä kun naputtelin hakemuksen Sibeliustalolle ja yllätyksekseni, pitkän ja hikisen haastattelun selätettyäni, sain kuin
sainkin unelmieni paikan tuotanto-assarina. Lapsien kaitsemisesta artistien kaitsemiseen. Olin valmis.

Sibbetalolta muljahdin ikäänkuin vahingossa radioaalloille. Joulu lähestyi ja tämä, neiti höpönlöpön, lähetettiin Radio 99:n tekemään
ko.spiikkiä. Tein spiikin jos toisenkin. Kunnes lopulta, eräällä spiikkausreissullani minulta tiedusteltiin halukkuutta opetella
juontamisen salat. Olin enemmän kuin valmis.

Radio 99:n nimi vaihtui Radio Voimaksi, muutimme Mediakulmaan ja minusta tuli iltapäivien Voimanainen. Vietin iltapäivän tuntini
lasisessa akvaariostudiossa Aleksilla ja puhuin työkseni. Ja sain palkkaa höpöttämisestä. Ei paremmasta väliä.

Pullonpyöritys on loisto laji. Olin nimittäin erään huuruisen pyöräytyksen kohdalla valinnut totuuden ja kysymyksen kuultuani vastannut haluavani valtakunnalliseen radioon töihin. Enkä mihin
tahansa, vaan Suomipopin aamuihin. Tietenkin. Kun Jaajon etsintäkuulutus uuden aamuparin suhteen starttasi, laitoin hakemuksen menemään. Kirjoittelin sen kesken Ip:n blokin ja kuvittelin sen
päätyvän ryppyiseksi mytyksi Popin roskakoriin.

Olin sutimassa dödöä kainaloon ja lähdössä juontamaan Water and Rock- festareita. Jännitti. Ja puhelin soi. SuomiPopilta tiedusteltiin, pääsisinkö seuraavalla viikolla käymään. Jaajo oli valinnut minut
yhdeksi mahdolliseksi aamujensa rinsessaksi.

Keskiviikkona istuin studiossa Pursimiehenkadulla ja puhuin Jaajolle elämästäni, unelmistani ja mieslakostani. Lähtiessäni tunsin voittaneeni jo. Pääsinhän sentään isosta hakijoiden määrästä näinkin
pitkälle. Hymyilin.

Olin eräänä iltapäivänä odottelemassa soittoa mamaltani eli tuntemattomalta numerolta, kun puhelin soi. "Moi mama!"- vastaustani seurasi hetken hiljaisuus ja tuttu ääni joka totesi jotakuinkin
seuraavasti:"Sä voit tietenkin kutsuu mua millä nimellä haluut, mut täällä on Jaajo, terve". Kyseisestä puhelusta ei ole tarttunut kultakalan aivoihini kovinkaan syviä muistijälkiä, sen verran
kierroksille tieto valinnasta veti. Taisin tosin kirota varsin ponnekkaasti. Kyseisen puhelun jälkeen tuli myöskin todistettua, että jatkuva pitkäkestoinen hymyileminen aiheuttaa kiputiloja kasvoihin.

Nyt lupaan, vannon ja vakuutan tuovani aamujen radioaalloille sensuroimattoman itseni, kokonaisen Petra Pauliina Kalliomaan, ja toivon, että toivotat minut tervetulleeksi makuuhuoneeseesi,
keittiöösi, autoosi, lenkillesi, työpaikallesi...