| Usein kysyttyä | ||||
|
|
Miksi toivekappaleeni ei ikinä soi SuomiPOPilla?
Vastaus: Toiveita tulee useita satoja päivässä - mukaan tarvitaan myös hyvää tuuria, jotta oma toive toteutuu. Joskus toivekappale saattaa myös olla sellainen, jota SuomiPOP:illa ei soiteta lainkaan (esimerkiksi kaikki ulkomaiset artistit tai puhtaasti iskelmät - musiikkipäällikkö linjaa soitettavan materiaalin). Usein käy myös niin, että toiveen toteutuessa toivoja ei ole radion äärellä eikä tästä syystä ohi mennyttä toivetta toteuteta uudestaan samana päivänä. Toiveiden suhteen pyritään olemaan mahdollisimman oikeudenmukaisia ja tasapuolisia. Miksi SuomiPOP ei kuuluu tietyillä alueilla ja/tai kaupungeissa? Vastaus: Kuulumattomuus johtuu joko siitä, että meille ei ole myönnetty toimilupaa kyseiselle alueelle tai lähimmän lähettimen lähetysteho ei riitä peittämään k.o aluetta. Teemme jatkuvasti töitä saadaksemme lisää kuuluvuusalueita ja taajuuksia, mutta taajuuksia ja lupia on kuitenkin rajoitettu määrä (kansainvälinen sopimus), ja niistä tottakai kilpailevat myös muut radioasemat. Uusista taajuuksista tiedotamme aivan varmasti heti, kun niitä saadaan käyttöön. |





